”Muuttopalvelu Kengurut on pääkaupunkiseudulla toimiva täyden palvelun muuttoyritys. Olemme käyttäneet Duunissa.fi-palvelua jo vuodesta 2016 ja yksi palvelun valinnan kriteereistä oli sen nopea ja vaivaton käyttöönotto.

Lisäksi olemme saaneet siitä suuren avun työntekijöiden tuntiseurantaan ja huomanneet sen jopa säästävän palkkakustannuksissa, kun tunnit ovat tarkasti ja nopeasti selvillä. Myöskään työntekijöiden aikaa ei tämän avulla mene tuntien erilliseen raportointiin. Voin lämpimästi suositella Duunissa.fi-palvelua työajanseurantaan.”

OTSO PÖYHÖNEN,
Muuttopalvelu kengurut

”Palvelun helppous viehättää. Leimaukset onnistuvat todella helposti. Duunissa-palvelu on tehostanut toimintaamme huomattavasti tuntiseurannan ja palkanlaskennan osalta. Yrittäjänä koen, että Duunissa poistaa kokonaisen työvaiheen itseltäni, jolloin aikaa säästyy muihin asioihin.”

Jonna Jääskeläinen,
Kontrasti Oy

”Freshico Puhtauspalvelut on yrityksesi ja taloyhtiösi pitkäaikainen siivouskumppani pääkaupunkiseudulla. Olemme käyttäneet Duunissa-palvelua vuodesta 2017 alkaen. Saimme suosituksen yhteistyöyritykseltämme. Palvelu on todella helppokäyttöinen ja työntekijämme ovat pitäneet siitä.

Tiedon säilytys onnistuu kätevästi, joten erillisestä dokumentoinnista ei tarvitse huolehtia. Pakettihinnoittelu on myös ollut toimiva ratkaisu yrityksellemme osa-aikaisten työsuhteiden vuoksi. Palvelu on selkeä ja mobiilityöajanseurannan käyttö on yksinkertaista opastaa.”

Laura Rossi,
Freshico puhtauspalvelut

”Duunissa-työajanseuranta on nopeuttanut ja helpottanut palkanmaksua. Projektiseurantaa on helpompi suorittaa ja saada tarkempaa tietoa, kuinka kauan kohteessa on mennyt aikaa. Palvelun avulla saamme reaaliaikaisempaa työaikaraportointia asiakkaillemme, ja tarkempaa aikataulutusta projektien aloituksista.”

Liisa Hämäläinen,
Home in Garden

”Palvelu on tehostanut yrityksemme toimintaa ja nopeuttanut toimistotyötä tuntilappujen poisjäännin myötä. Raportointi on helpottanut työmaiden laskutuksessa ja ongelmien selvittämisessä. Palvelu on todella monipuolinen ja toimiva, en tiedä miten olen pärjännyt ennen ilman tätä.”

Katri Vainio,
Kerawatti Oy

”Palvelun käyttöönoton jälkeen olemme saaneet tehostettua työaikaa, ja ”ilmatunneista” päässeet eroon. Helpon raporttiosion ansiosta olemme saaneet varmuutta palkanmaksuun ja työtuntien seuraamiseen. Projektiseuranta antaa myös työturvallisuutta, kun tiedämme missä työntekijämme ovat mahdollisen vaaratilanteen sattuessa.”

Nina Haapanen,
Chagua Oy