x
x

EU-tuomioistuin määräsi työnantajat mittaamaan työaikaa

European Court of Justice, (ECJ) on antanut 14.5.2019 päätöksen, jolla on vaikutusta siihen, miten tulevaisuudessa koko EU:n alueella työaikaa tulee yrityksissä mitata ja kirjata. Käsitelty tapaus koski espanjalaisen ammattiliiton sekä Deutsche Bankin Espanjan yksikön riitaa, jossa ammattiliitto katsoi kaikkien työtuntien mittaamisen olevan välttämätöntä määräystenmukaisen työajan vahvistamiseksi. Aiemmin Deutsche Bank oli pitänyt kirjaa ainoastaan tehdyistä ylitöistä.

Lue ECJ:n päätös kokonaisuudessaan täältä.

Päätöksessään European Court of Justice toteaa, että toimivan työajankirjaamisen puuttuessa ei ole mahdollista luotettavasti todentaa yksittäisen työntekijän päiväkohtaista työaikaa. Tuomioistuimen mukaan tämä vaikeuttaa työntekijän oikeuksien toteutumista koskien muun muassa päivä- ja viikkokohtaisia lepoaikoja. Siksi kansallinen laki, joka ei vaadi työajan mittaamisen menetelmää on ristiriidassa EU:n työaikadirektiivin kanssa ja vie mahdollisuuden työntekijän lisäksi myös työnantajalta todistaa määräystenmukaiset menetelmät työpaikalla.

Tuomioistuin määrittää päätöksessään lopuksi, että kaikkien EU-valtioiden on vaadittava työnantajia järjestämään objektiivinen, luotettava ja saavutettava järjestelmä jokaisen työntekijän päiväkohtaisen työajan mittaamiseen.

Suomen lainsäädäntö EU-päätöksen kanssa ajan tasalla

Suomessa päätös ei tuo juurikaan muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön, sillä työaikalaki on Suomessa jo nykyisellään vaatinut työnantajilta työaikakirjanpitoa. Lisäksi tuore EU-oikeuden päätös ei ota kantaa työaikakirjanpidon menetelmiin, vaan jättää ne työnantajien valittaviksi.

Työaikakirjanpito on myös jo nykyisen Suomen lain mukaan oltava työntekijälle sekä pyydettäessä myös viranomaiselle saavutettavissa. On kuitenkin mielenkiintoista, että nyt myös EU-tuomioistuin on ottanut asiaan selvän kannan, joka tulee yhtenäistämään käytäntöjä alueen sisällä.

Suomen työaikalaki on luettavissa täältä.

Duunissa.fi-palvelu on työaikakirjanpitoon suunniteltu valmissovellus, joka on kevyt ja helppo ottaa käyttöön yrityksen työajanseurantaa varten. Duunissa.fi täyttää myös vuonna 2018 voimaan tulleen EU:n tietosuoja-asetuksen, GDPR:n vaatimukset.

Rauli Luoto
Duunissa.fi

TILAA ESITTELY